Yrityslinkkeri tukee yrittäjiä julkisten yrityspalveluiden löytämisessä

Pohjois-Savossa on juuri avattu internetissä toimiva Yrityslinkkeri-palvelu, jonka avulla asiakkaat eli yrittäjät ja yrityksen perustamista suunnittelevat voivat etsiä itselleen sopivia julkisia yrityspalveluita.

Yrityslinkkeri kehitettiin Savonia-ammattikorkeakoulun toteuttamassa Intuitiivinen sähköinen palvelunohjausjärjestelmä (ISP) -hankkeessa. Parhaillaan Yrityslinkkeriä jatkokehitetään Business Centerissä muun muassa uusia toimijoita ja palveluita lisäämällä.

Yrityslinkkerin kautta on tällä hetkellä löydettävissä seuraavien toimijoiden palveluita:

  1. Pohjois-Savon ELY-keskus
  2. Pohjois-Savon TE-palvelut
  3. Business Finland
  4. Finnvera
  5. Business Center Pohjois-Savo
  6. Iisalmen kaupungin yrityspalvelut
  7. Savon Yrittäjät
  8. Kuopion seudun Uusyrityskeskus
  9. Business Kuopio

Yrityslinkkeri on suunnattu ensisijaisesti Pohjois-Savon alueelle ja sitä on kehitetty yhteistyössä alueen toimi-joiden kanssa. Yrityslinkkerin kantavana ideana on se, että palvelun avulla asiakas löytää tarvitsemansa toimi-jan ja asiantuntijan mahdollisimman helposti. Yrityslinkkeri palvelee asiakasta esimerkiksi tilanteessa, jossa hän haluaa tietää lisää rahoituksesta yrityksen kehittämiseen liittyen. Tässä tapauksessa asiakas saa lisätietoa hänelle sopivasta ELY-keskuksen Yrityksen kehittämisavustuksesta ja asiantuntijan yhteystiedot.

Laadukas vaatimusmäärittely onnistuneen hankinnan tukena

Yrityslinkkeri-palvelun ulkoasua, brändiä ja teknistä puolta kehitettiin tiiviissä yhteistyössä ohjelmistotoimittajan ja mainostoimiston kanssa. Kehitystyö pilkottiin pienempiin osakokonaisuuksiin ja ne toteutettiin viikon pituisissa sprinteissä. Yrityslinkkerin kehittämisen lähtökohtana toimi ISP-hankkeessa tehty vaatimusmäärittely, jossa määriteltiin se, minkälaista ratkaisua ollaan hankkimassa ja mitä ratkaisun tulee kyetä tekemään.

Vaatimusmäärittelyn myötä syntyvä vaatimusmäärittelydokumentti asettaa kehitystyölle raamit ja se varmistaa, että kaikki etukäteen määritellyt ominaisuudet tulee toteutettua. Määrittely jätti kuitenkin liikkumavaraa toimittajalle ehdottaa parhaaksi näkemiään ja helposti toteutettavia ratkaisuita. Vaatimusmäärittelydokumentti toimi tavoitetilan kuvaavana ohjekirjana, johon voitiin palata aina tarpeen vaatiessa. Laadukas vaatimusmäärittely mahdollisti onnistuneen lopputuloksen ja piti ratkaisun alkuperäisen tarkoituksen kirkkaana mielessä.
Vaatimusmäärittelyn tekeminen vaatii paljon työtä ja aikaa, mutta se palkitsee tekijänsä projektin edetessä kohtia loppua. Näin jälkikäteen voikin todeta, että laadukas vaatimusmäärittely on todellakin edellytys onnistuneelle palvelulle.

Tutustu palveluun osoitteessa www.yrityslinkkeri.fi ja anna palautetta!

Yrityslinkkerin kehitystyötä tehtiin Savonia-ammattikorkeakoulun toteuttamassa ja Etelä-Savon ELY-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamassa Intuitiivinen sähköinen palvelunohjausjärjestelmä – ISP-hankkeessa. Hanke päättyi 30.9.2021.

Business Center on Savonia-ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston, Savon ammattiopiston, Kuopion ja Iisalmen kaupunkien sekä Varkauden Navitas Kehitys Oy:n yhteinen palvelukokonaisuus. Business Center kehitettiin kolmen vuoden hankkeessa, jonka rahoittivat Etelä-Savon ELY-keskus (ESR) ja Poh-jois-Savon liitto (EAKR). Hanke päättyi 31.8.2021.

Yrityslinkkeristä apua Pohjois-Savon elinkeinoelämälle

Pohjois-Savossa ollaan avaamassa Yrityslinkkeri-palvelua, joka on internetissä toimiva palvelunohjausjärjestelmä. Yrityslinkkerin avulla on mahdollista etsiä itselleen sopivia julkisia yrityspalveluita Team Finland -organisaatioiden kuten ELY-keskuksen, Business Finlandin ja Finnveran palveluista.

Näiden lisäksi palvelusta voi etsiä Pohjois-Savon elinkeinoelämää varten toimivien palveluntarjoajien kuten Business Centerin, Kuopion seudun Uusyrityskeskuksen, BusinessKuopion, Kuopion alueen kauppakamarin, Iisalmen kaupungin Yritysneuvontapalvelujen, Savon Yrittäjien ja Navitas Yrityspalvelujen palveluita ja asiantuntijoiden yhteystietoja. Yrityslinkkeri on suunnattu ensisijaisesti Pohjois-Savon alueella toimiville yrityksille, yrittäjille ja yrityksen perustamista suunnitteleville ja sitä on kehitetty yhteistyössä alueen toimijoiden kanssa.

Yrityslinkkeristä asiakas saa tietoa omiin tarpeisiin sopivista palveluista ja asiantuntijoiden yhteystiedot, joihin olla yhteydessä palveluihin liittyen tai vaihtoehtoisesti asiakas voi jättää asiantuntijoille yhteydenottopyynnön. Yrityslinkkeri palvelee asiakasta esimerkiksi tilanteessa, jossa hän haluaa tietää lisää rahoituksesta kansainvälistymiseen liittyen. Tässä tapauksessa asiakas saa lisätietoa hänelle sopivasta Business Finlandin rahoitusinstrumentista ja asiasta tietävän asiantuntijan yhteystiedot.

Tiedonhankinta kehitystyön apuna

Kehitystyön tueksi hankkeessa on kerätty tietoa sidosryhmiltä. Käytännössä hankkeessa on toteutettu noin kaksikymmentä haastattelua yrityspalvelujen tarjoajille. Näiden lisäksi toukokuussa 2021 toteutettiin kysely, jonka tarkoituksena oli selvittää yritysten näkemyksiä alueen julkisten yrityspalveluiden löydettävyyteen liittyen. Kyselyn kohderyhmänä oli kaksi vuotta vanhat yritykset (N=1640) toimialasta ja koosta riippumatta. Kyselyyn vastasi yhteensä 81 yritystä eri Pohjois-Savon paikkakunnilta. Merkittävin osa vastaajista edusti odotetusti pieniä yrityksiä, mutta mukana oli myös muutama isompi yritys.

Kyselyn tuloksista kävi ilmi, että suurin osa vastaajista haki tietoa Pohjois-Savon yrityspalvelutarjontaan liittyen Googlesta, Facebookista ja toisilta yrittäjiltä. Vastaajien keskuudessa yrityspalveluista tunnetuimpia olivat Team Finland toimijat sekä Kuopion seudun Uusyrityskeskus sekä Savon Yrittäjät. Alueen yrityspalvelut olivat kuitenkin melko heikosti tunnettuja ja Yrityslinkkerille vaikuttaa olevan todellista tarvetta vastaajien keskuudessa.

Yrityslinkkerin taustaa

Yrityslinkkerin kehittämisen taustalla on ajatus siitä, että vaikka Pohjois-Savossa on tarjolla monipuolisia palveluita yrityksille ja yritysten perustamista suunnitteleville, voi heidän tarpeeseensa sopivia palveluja olla hankala tunnistaa ja löytää. Yrityslinkkerin kehitystyötä on tehty Savonia-ammattikorkeakoulun toteuttamassa ja Etelä-Savon ELY-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittamassa Intuitiivinen sähköinen palvelunohjausjärjestelmä – ISP-hankkeessa. Hanke jatkuu 30.9.2021 saakka, jolloin Yrityslinkkeri on viimeistään otettu käyttöön Pohjois-Savossa. Kokonaisuudessaan hanke muodostuu konkreettisista toimenpiteistä, joita ovat palvelun kehitystyö ja toteutus, palvelun liiketoimintamallin kehittäminen ja palvelun markkinointi kohderyhmälle.

Tämä blogi on julkaistu osana Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja Etelä-Savon Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoittamaa Intuitiivinen sähköinen palvelunohjausjärjestelmä – ISP (S22172) -hanketta.

Juhamatti Huusko

Projektipäällikkö, ISP-hanke

Savonia-ammattikorkeakoulu Oy

p. 050 5370 525

[email protected]